tiistai 6. tammikuuta 2015

Tokot Kuopiossa

Herättiin turkasen aikaisin aamulla ja lähdettiin Seijan ja Polan kanssa Heikkisen Pirjon luo tokoilemaan. Aamulla tuntui että tällainen rahtautuminen on ihan järjen vastaista, mutta kyllä kannatti lähteä! Liikkeiksi olin valinnut kehään tulot, koska mielestäni Grimmillä on fokus kaikessa muussa paitsi minun kanssa tekemisessä kun tullaan kentälle, sekä paikkamakuu, jossa olen jo jonkun aikaan arvellut Grimmillä olevan hieman tylsää. Ekaan settiin:

Kehään tulo saatiin korjattua kertaheitolla, kyse oli niin pienestä asiasta, ettei tätä edes jääty treenaamaan. Sen sijaan Pirjo halusi nähdä meidän seuruuta. Nyt on uskottava, että se on oikeasti hyvää (vaikka itse sanonkin), koska Pirjokin sitä kehui. Toki täyskäännökset on vielä aivan levällään, niitä on treenattava paljon, mutta muuten oikein priimaa tekemistä.

Koska itse seuruussa ei ollut ongelmaa, vaan ongelma on lähinnä se, että olen juminut treenaamaan sitä mukavuusalueelleni, lähdettiin vaikeuttamaan hommaa ihan kunnolla. Tehtiin huomattavasti pidempää matkaa kuin mitä minä olen tehnyt, meni ihan törkyhyvin! Kontaktiaan ei pudota, ei lähde seilaamaan mihinkään suuntaan, eikä myöskään ennakoi palkkaa, huippua! Alo-seuraaminen menisi tällä hetkellä (pallo kainalossa) oikein reippaasti.

Seuraavaksi tehtiin häiriötä seuruuseen. Pirjo käveli meidän edessä ja takana, huhuili ja huuteli. Aluksi Grimm hieman hämääntyi, mutta petrasi hyvin. Näitä on tehtävä aika paljon, koska takana oleva häiriö sai Grimmin painamaan jalkaani ja tätä en halua. Sitten taas edessä oleva häiriö sai Grimmin keulimaan, tätä nyt varsinkaan en halua. Hyvin kyllä korjasi paikan taas oikeaksi kun käskytin uudelleen.

Ehdittiin tehdä vielä palkasta luopumista perusasennossa ja askelsiirtymiä luopumisen kautta. Kyllä on taas tämä koiranohjaaja ryysinyt jonkun askeleen koulutuksessaan, on nimittäin aika lapsenkengissä meillä tämä homma. :D Hyvin lähti kuitenkin oppimaan, että palkkaa ei toivomalla tipu, vaan hommat on tehtävä ensin. Askelsiirtymät oli aika hyviä. Tästä en voi edes ottaa itselleni kunniaa, Grimmin kropanhallinta vaan on niin järkyttävän hyvää näissä jutuissa. Tosi hyvä harjoitus meille!

Ekan setin loppuun otettiin vielä patoamisen kautta perusasentoon tuloja. Grimmin perusasentoon tulo on häirinnyt minua jo jonkin aikaa. Se on sellaista pikkukivaa asettautumista ja vaikka koira tekeekin sen innolla, ei se tunnu säpäkältä ja voimakkaalta. Näihin saatiin lelun avulla patoamalla kivasti jännitettä, tätä on tehtävä kuuri. Tästä olikin hyvä lähteä lepäilemään hetkeksi.

Toiseen settiin otettiin teemaksi paikkamakuu. Rivissä olivat vain Grimm ja Pola, mutta meidän ongelmat tulivat oikein kivasti tässä selville. Olen tiennyt aina, että Grimm jää monesti makaamaan tosi rumasti, siis sen takajalat sojottaa milloin minnekin ja koko koira on ihan banaani, mutta enpä ole saanut aikaiseksi tehdä asialle mitään. Onneksi on Pirjo joka laittaa sen lusikan kauniiseen käteeni. :D

Ongelmia oli useampia. Ihan aluksi Grimm tulee monesti sivulleni istumaan niin, että sen takajalka on minun takana, pohjettani vasten. Tämän vuoksi se menee maahan banaanille jalkani ympärille. Näyttää rumalta ja voin kuvitella ettei ole koirallekaan helppo asento. Korjauksena voidaan seuruuttaa koira paikkisriviin, jolloin se istuu suoraan eikä minun jalan ympärille. Lisäksi appari katsomaan että koira on suorassa, koska tätä ei todellakaan itse näe. Toinen tekniikka, jota aion kokeilla, on palkka koiran vasemmalla puolella maassa, jolloin banaanille meno ei ainakaan aiheudu minulta odotetusta palkasta.

Kaukojen jätössä (joka on siis täysin samanlainen rutiini kuin paikkamakuussa), Grimm menee maahan aina suoraan ja todella säpäkästi, mutta paikkamakuussa maahanmeno on banaanille ja tassuttamalla. Luuuuultavasti ehdin sanoa Grimmille aina ennen kaukoja vihjesanan "kaukot", jolloin se tietää mitä on tulossa. Paikkamakuurivissä Grimm toki myös tietää mitä on tulossa, joten se Pirjonkin mukaan tylsistyy jo ennen kuin saan sen maahan. :D Tässä olin siis oikeassa, että sen mielentila on väärä, ja luultavasti jo perusasennossa istuessaan koira ajattelee "hohhoijaa, taas tätä".

Tästä päästäänkin siihen, miksi koiralla on tylsää. Jälleen kerran ylivarovainen ohjaaja pyörii mukavuusalueellaan eikä uskalla vaikeuttaa harjoitusta. Grimmillä on siis tylsää koska treenit on aina liian helppoja. Vaikeutettiin siis tätäkin ihan kertaheitolla, jätin Grimmin makaamaan ja menin piiloon. Koira oli heti skarpimpi ja sen mielenkiinto oli itse työssä. Piilopaikkiksia olen toki tehnyt ennen tätäkin, mutta piilossaoloaika on ollut 5-15sek. Lisäksi kehitettiin Grimmille joitakin ylläreitä, joita voin kokeilla paikkamakuun jätöissä, näillä pitäisi myös saada mielenkiintoa hommaan lisää.

Ensimmäisen paikkamakuun lopussa kun läksin koiraa kohti, Grimm meni hieman sijaiselle ja alkoi nuuhkia maata. Tämä ratkesi sillä, että kehun koiraa kun lähden kävelemään sitä kohti, ilme oli heti ihan eri. Hyvä!

Huh huh, kyllähän tuossa taas saatiin työnsarkaa. Ja lisää on tulossa, koska huomenna lähdetään VarPSille tokoilemaan! Tätä herkkua riittääkin koko kevään joka keskiviikko, ihan mahtavaa!!! Veikkaan että kotiläksyt ei tule ainakaan vähenemään. ;)

lauantai 3. tammikuuta 2015

...ja sitten korjataan.

Nii. Vuoden ikäiselle koiralle useamman viikon treenitauko ei tee kauheen hyvää, nyt on kokemusta siitäkin. :D Käytiin torstaina hallilla tokoilemassa. Eihän se mennyt ihan ku piti, treenikaverin kanssa sössittiin molempien treenit oikein huolella, mutta tulipahan lähtötaso selville! Ei olla kauheen korkeella tällä hetkellä. Ruutu prakaa huolella, luoksetulon loppu on täysin kadonnut, jäävät meni välittömästi takaisin vain kotitreeniin ja "kehään" tulot on jotain ihan järkyttävää. Mut hei, seuruu on ihan älyn hyvää, kapula ei oo enää "liian" tärkeä ja vire kestää vaikka ja mitä! Hyvääkin siis on.

Vaan eipä se mittään. Konsultoin taas viisaampiani, kirjoitin ruudunkorjausohjeet puoliksi syötyyn vihkoon ja tepasteltiin heti perjantaina hallille. Vika on siis sellainen, että Grimmillä on (luultavasti) liian suuri odotus palkkaa kohtaan ja kosketusalustan kriteeri on liian löysä. Ruudussa olo on älyttömän hektistä ja koska paikka ei ole tarpeeksi tarkka, hakee koira milloin minnekin. Ja kaikki tämähän juontaa siitä, että ohjaaja on jättänyt yhden vaiheen koko ruudusta treenaamatta. Näin ne kuulkaas sitten kostautuu. ;) Tässäpä liikkeet joita yritettiin sössiä lisää.

Ruutu: Tein kotona ja hallilla kosketusalustaa erillisenä ja sitten lähdettiin tekemään itse ruutua. Se toimi! Ensin kaukaa suorapalkalle, sitten läheltä paikan hakua varmistaen ja lopuksi vielä kaukaa, että jää hyvä pössis. En ole juurikaan tehnyt Grimmille ruutua koskaan läheltä, koska olen pelännyt, että sen vauhti kärsii, mutta kuten treenikaveri nauroikin, ei se tällä hetkellä kyllä yhtään siltä näytä että sen vauhti olisi hiipumaan päin. Jes!

Ainoa virhe, jonka tässä tein, oli kun palkkasin yhden ainoan toiston niin, että Grimm keksi jostain syystä mennä ruudussa maahan. Yhden toiston palkkasin ja tämän jälkeen koiraa ei saanut ruutuun seisomaan itkemälläkään. Aina maahan ja vieläpä valoakin nopeammin. Noh, otettiin alusta pois ruudusta ja tehtiin sitä erillisenä joitakin toistoja että ehdin palkata alustalla seisomista. Sitten homma voi taas jatkua. Phuuuh, näiden insinöörien kanssa...

Seuruu: Keskityin käännöksiin, ysikympit ihan hyviä nähdäkseni (täytyy videoida ensi viikolla), täyskäännöstä täytyy vielä treenata paljon. Päätin että yritän tehdä Grimmille täyskäännöksen vasemmalle, koska voin käyttää samaa käännöstä myös pk-puolella. Vaihtoehto oikealle kääntyminen tokoon + saksalainen pk-puolelle alkoi tuntua turhalta.

Eteentulo: Kriteeri on hävinnyt koiran päästä tauon aikana, joten palauteltiin sitä. Minun ongelmaksi muodostui palkka. Palkkana jo pikkuisen härskiintynyttä kinkkua ja koska parhaan lopputuloksen saa palkkaamalla koiran suusta sylkäisemällä, pakko oli nöyrtyä ja laittaa suuhun näitä "herkkupaloja". Opinpahan pitämään palkat tuoreina. :D Mutta kriteeri löydettiin, vallan hyvä taas lyhyeltä matkalta.

Luoksetulo: Ei kotkaile enää niin pahasti jätössä, mutta saas nähdä kuinka käy kun tein nyt pari vauhdin kasvatusta kutsumalla ensin lennosta ja toisella kerralla vapautus puolessa välin.

Ilmaisu: Lopuksi mentiin ulos tekemään Grimmille ilmaisua. Tämä oli jo tosi hyvällä mallilla, mutta tauon aikana on unohtunut pikkupojalta koko homma, blaaa-aaah! Ei auta, oma moka. Yhdellä maalimiehellä, kolme ukkoa. Aluksi oli epävarma ja kyseli, mutta molarin luona oli hirveen hauskaa. Rulla tulee varmasti käteen asti. Ihan ok setti.

Huiput treenit ja jatkoa seurasi heti seuraavana aamuna samalla porukalla. Tämän aamun treenin sisältö oli aika pitkälti sama, jatkettiin eilisestä.

Ilmaisu: Ennen tokoja otettiin pihalla ilmaisut. Kaksi maalimiestä, toinen Grimmille vieras. Kolme ukkoa molemmille puolille. Vielä hieman epävarma, mutta kuitenkin jo parempi. Kerran kääntyi rulla suussa takaisin molarille päin nopean palkan toivossa, mutta toi kuitenkin lopulta rullan käteen. :D Nyt näitä on tehtävä vähintään pari kertaa viikossa mikäli meinataan tämä talven aikana rakentaa.

Ruutu: Tänäänkin otettiin eka toisto suorapalkalle. Tämän jälkeen lyhyeltä matkalta taas paikan hakua ja koska se meni oikein hienosti, otin yhden toiston kaukaa alustalle. Vähän turhan kova vauhti vielä lopussa, koska kaahasi ensin pitkäksi mutta korjasi itsensä heti oikeaan paikkaan. Tähän jätettiin, oli niin lupaava.

Seuruu: Muutama käännös ja juoksua. Juoksussa keulii vielä, mutta kyllä se siitä paranee kun maltetaan tehdä. Täytynee kokeilla juoksuun ruokapalkkaa.

Eteentulo + luoksetulo: Pari hyvää eteentuloa lyhyeltä matkalta ja yksi vauhtiluoksetulo.

Hyvät, lyhyet treenit. Huomenna ajellaankin Kuopioon Pirjolle tokoilemaan!