maanantai 24. helmikuuta 2014

Se on geeneissä

Olen kuullut tästä huhuja ja nähnyt kuvia. Tämä riivaus vaivaa sukulaisista mm. Ruffea ja Woollandian koiria. Minua varoiteltiin tästä sukurasitteesta useaan otteeseen. En silti uskonut että se oikeasti siirtyisi verenperintönä. Nyt se on uskottava, net asuvat pöydillä:

Pikkuinen pöytä pikkuiselle koiralle
Jostain on pienen aloitettava, mutta vuoden päästä on mahdollisuus ponnistaa jo näin korkealle:

Ruffe-setä harrastaa lintubongausta. ©Tiia Grönholm

perjantai 21. helmikuuta 2014

Don´t cheat on your doctor!

Päivitystä silmätilanteeseen. En voinut eilen uskoa että joudun rei'ittämään neulalla pienen koiran niskaa usean viikon ajan kaksi kertaa päivässä. Lisäksi kävin kyseenalaistamaan kahden antibiootin tarpeellisuuden, koska koiralla ei mitään antibiootilla hoidettavaa vaivaa periaatteessa ole. Siispä vaikka Grimmiä hoitanut lääkäri onkin haka silmäoireissa, päätin soittaa vielä varmistuksen luottolääkäriltäni.

Lääkäri kyseenalaisti täysin samat asiat, joten eikun koira autoon ja jo toista kertaa saman päivän aikana lääkäriin, kylläkin eri klinikalle kuin aamulla. Lääkärissä pentu tutkittiin perinpohjaisesti, aiempi lääkärihän ei pentua katsonut muualle kuin syvälle kauniisiin silmiin.

Tutkimusten lopputulemana kortisoni vaihdettiin tablettiin ja sitä popsitaan nyt ainakin pari viikkoa. Nyt päällä olevan antibioottikuurin annostus säädettiin kohdalleen ja kuuri syödään loppuun, sen jälkeen sitä ei jatketa. Toista määrättyä antibioottia ei edes aloiteta, lääkärimme oli sitä mieltä ettei hän koskaan määräisi kyseistä lääkettä kasvavalle koiralle. Silmien rasvausta jatketaan entiseen malliin.

Voi siis sanoa että säikähdyksellä selvittiin. Sain kalliin opetuksen olla viemättä koiraani ns. perusvaivoissa enää ikinä koskaan milloinkaan muualle kuin kahdelle luottolääkärilleni. Vaikka heidän vastaanottonsa on huomattavasti kalliimpi kuin kaupungin eläinlääkärin, niin eilen koin konkreettisesti sen mistä tuo summa koostuu.

Aamuisesta ell käynnistä en saanut mukaani edes potilaskertomusta, joten jouduin soittamaan sinne myöhemmin uudelleen kun tajusin ettei edes lääkepakkauksissa lue, mitä lääkettä koiralleni on määrätty. Myöskin lääkkeiden annostukset olivat vain minun hataran muistini varassa. Vakioeläinlääkärissämme taas koira tutkittiin perinpohjaisesti, taustat selvitettiin ja keskusteltiin kaikki asian laidat ettei vaan mitään jää huomaamatta. Lisäksi sain mukaani kattavan potilaskertomuksen sekä hoito-ohjeen, jossa kerrotaan yksityiskohtaisesti lääkitys, seuranta, mahdolliset haittavaikutukset ja kontrolliin tulo.

Tuosta minä olen valmis maksamaan muutaman kympin enemmän. Siitä että elukastani pidetään huolta, se ei ole vain yksi nimi lisää pitkällä liukuhihnalla ja lääkkeitä ei määrätä ihan vain tavan vuoksi tutkimatta koiraa sen kummemmin. Maksan siis kokonaisvaltaisesta palvelusta, en pelkästä kliinisestä hoidosta.

Vaikka olo onkin huojentuneempi, ei vielä siltikään naurata. Kortisonin sivuoireet, lisääntynyt juominen ja pissaaminen olivat välittömästi nähtävillä talon suurimmalla matolla. Laittelin matot takaisin lattioille viime viikolla koska pentu on ollut täysin sisäsiisti, mutta nytpä otetaan siinä hommassa takapakkia sitten ihan urakalla.

Lisäksi mietin millaisia vaikutuksia kortisonilla on pennun kasvuun ja kehitykseen. Vaihtoehtojahan tässä ei ole, kortisoni on ainoa parannuskeino, joten sitä syödään menipä syteen tai saveen. Ja kyllä minä nyt #¤%#¤ toivon, että seuraava päivitys olisi yhtä kirkas kuin tuo päivänpaiste pihalla.

torstai 20. helmikuuta 2014

Juveniili pyoderma

Kukas se taas kahmii koiralleen harvinaisen sairauden?! Jep, that´s me! Grimmin lääkekuuria on neljä päivää syöty ja silmiä rasvailtu, joten aloin ihmetellä kun ei silmät parane. Siispä soitin lääkäriin. En luottolääkärilleni, vaan silmiin erikoistuneelle lääkärille, jonka tiesin tasan tarkkaan kertovan missä mennään.

Jo puhelimessa lääkäri sanoi että eipä kuulosta normaalilta, joten lähdettiin käymään ihan paikan päällä. Ammattitaidosta kielii jo se, että lääkäri vilkaisi kerran lampulla koiran silmään ja totesi, että eihän tämä ole niinkään silmätulehdus, vaan juveniili pyoderma, toisin sanoen penturokko. Tauti on sen verran harvinainen, että monet eläinlääkärit eivät edes tunnista sitä. Vein siis koirani oikeaan paikkaan, onneksi.

Lääkitykset surukseni tuplaantuivat. Nyt syödään kahta antibioottia kaksi kertaa päivässä, pistetään(!!) kortisonia niskaan kahdesti vuorokaudessa ja rasvaillaan silmiä neljä kertaa vuorokaudessa. Alkaa olla kuulkaas huumori koetuksella, voin kertoa. Onko se nyt #%¤#/¤# niin liikaa pyydetty että minäkin saisin joskus elää koiran kanssa huoletonsa elämää, häh?!

Tosiasiahan on se, että kun kaksi koiraa kuolee käsiin vuoden sisällä, niin se jättää jälkensä. Minä en pysty varmasti enää koskaan ottamaan pentua sinisilmäisen optimistisesti ja toiveikkaana, vaan aina takaraivossa kalvaa epäilys. Tosin tällaiseen en osannut minäkään varautua.

Minä en ole pistänyt ikinä koskaan ketään millään, joten tästä saattaa tulla melko jännää kun yritän kaksi kertaa päivässä pitää juhlivaa pikkukoiraa paikallaan ja tyrkätä neulaa niskaan. Ei naurata edes ajatella asiaa...Kaikki neulojen kanssa toimeen tulevat voivat nyt heti antaa vinkkejä, että millä tästä selvitään.

Penturokko ei ole tarttuva, joten aika turhaan ollaan tässä karanteenissa kärvistelty vajaa viikko. Varsinkin kun Grimm ei ole omasta mielestään sairas koskaan ollutkaan. Se vetää sata lasissa aamusta iltaan ja energian määrä on vain tuplaantunut kun sillä ei ole tällä viikolla ollut leikkikavereita. Katsotaan josko joku uskaltautuisi meidän leikkikaveriksi vielä tällä viikolla.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Seuraamisklinikka

Käytiin viikonloppuna kuuntelemassa Mia Skogsterin seuraamisklinikkaa ja tykkäsin kyllä kovasti. Seuraamisen rakentamista käsiteltiin pennusta aikuisuuteen ja aloittelijasta kisavalmiiseen. Sain hyviä vinkkejä ruuan arvon sekä vireen nostamiseen pennulle. Grimm on ahne, mutta ainahan ahneuteen kannattaa kannustaa lisää.

Skogster on hyvä luennoitsija ja oli hienoa seurata hänen viimeisen päälle viilattua kehonhallintaansa esimerkkejä näyttäessään. Siinä ei ollut yksikään sormi harallaan tai askel vinossa, vaan kaikki oli hallittua ja etukäteen suunniteltua joten koirallakin on parhaat mahdollisuudet onnistua. Miten ihmeessä sitä saisi joskus omat joka suuntaan harottavat ulokkeensa ja viuhtovat askelensa samaan kuosiin?!

Luennolla puhuttiin paljon koiran henkisestä valmiudesta ja kasvusta. Vaikka tottis olisikin valmis kisaikään mennessä, ei koiran pää ole. Mia vie omat koiransa BH-kokeeseen vasta noin pari vuotiaana. Siihen mennessä kokeenomaista treeniä ja harjoittelurutiinia on tullut jo paljon ja liikkeet ovat varmoja myös äärimmäisissä häiriöissä.

Sen lisäksi, että liian moni lähtee aivan liian nuorella koiralla kokeeseen, lähdetään kokeeseen myös aivan liian heppoisella treenillä. Pohjia ei tehdä kunnolla ja tästä johtuen ongelmat alkavat näkyä viimeistään parin vuoden päästä ja koiran kisaura hiipuu ennen kuin on päässyt kunnolla alkuunkaan.

Menetettäisikö mitään jos kisaikää nostettaisi lajista riippumatta puolella vuodella? Mielestäni ei, korkeintaan saataisiin kokeisiin valmiimpia ja kypsempiä koiria. Skogster korosti, että kiire ei saa olla mihinkään. Tässä onkin aiheeseen sopiva hyvä kirjoitus Pipa Pärssiseltä  "Kaikki ennätykset on jo tehty". Vaikka kisauran starttaisikin kolme vuotiaana, on koiralla monen monta hyvää vuotta kilpailla ja saavuttaa kaikki mikä saavutettavissa on.

Jos lähistölläsi (tai vähän kauempanakin) järjestetään Skogsterin seuraamisklinikka, suosittelen menemään olitpa sitten toko tai pk-harrastaja. Joensuussa paikalla oli sankoin joukoin molempia ja kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä koulutuksen antiin.

Loppuun päivitys Grimm von Reippaan silmätulehdustilanteesta. Lääkitys on purrut sen verran että turvotusta ei enää ole. Silmäluomet näyttävät kylläkin edelleen ihan kukkakaalilta. Toivotaan että loppuviikkoa kohden pennun suloinen ulkomuotokin palautuu ja päästään normielämään kiinni. Tällä hetkellä oikeastaan ainoa aktiviteettimme on ulkoilu, leikkiessä aina tassu tai lelu osuu silmään ja sitten tulee itku, ei kiva.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Säihkysilmän pilvinen päivä

Eilen aamulla huomasin että Grimmin vasemman silmän luomet olivat turvonneet. Silmä oli muuten siisti, ei rähminyt, ei punoittanut eikä vuotanut. Pentu oli myös oma energinen itsensä, temmelsi ja hillui ihan kuin ennenkin. Soitin lääkäriin, josta sain ajan iltapäivälle. Lääkäristä ohjeistettiin seurailemaan tilannetta aamupäivä ja jos turvotus laskee itsekseen, voi ajan perua, turvotushan voi johtua mistä vain, kaverin hampaan osumasta, jostain muusta tällistä, lumihangesta, allergisesta reaktiosta jne. Ja näin kävikin, aamupäivän aikana silmän turvotus hävisi käytännössä kokonaan joten soitin lääkäriin josta oltiin sitä mieltä ettei ole akuutti päivystystä vaativa vaiva vaan voidaan seurailla tilannetta viikonlopun yli.

Tänä aamuna herätessäni totesin että hohhoi, molempien silmien luomet turvonneet. Soitin heti päivystykseen jonne päästiinkin nopeasti. Aamun aikana toinen silmä alkoi rähmiä, joten tulehdushan siellä oli. Lääkärikin ihmetteli kummallista taudin kulkua. Olen aina luullut että silmätulehdus alkaa punoituksella ja rähmimisellä, ei niinkään luomen turvotuksella, mutta nytpä on nähty tämäkin.

Lääkitykseksi saatiin 10 päivän kuurit antibioottia sekä silmärasvaa, onnea ja autuutta siis tiedossa 3-4 kertaa päivässä pikkukoiran elämässä kun silmiä sörkitään ja tahmataan. Onneksi Grimm on täydellinen ja maailman järkevin pentu, eläinlääkärikin kehui että miten pieni koira voikin ottaa tällaisen tilanteen rennosti. Minä niin tykkään tuosta eläimestä.

Pennun omistaja sen sijaan onkin hermoromahduksen partaalla. Lääkäriä odotellessani väkisinkin mietin, että minkä helvetin takia minä näitä eläimiä kotiini otan kun ei nämä minun käsissä kestä hengissä kuitenkaan. Apteekissa ikuisuuden jonottaessani mummojen ja pappojen seassa epätoivo vaihtui vitutukseen ja kotiin päästessäni olin jo onnellinen että hoidettavana on "vain" tulehdus, eikä esim. allergia, joka saattaisi helposti olla todella vaikea ja elinikäinen hoidettava.

Kyllä se hopeinen reunus siis löytyy jokaisesta pilvestä. Huomenna kylläkin hopeista reunusta joutuu jälleen kaivamalla kaivamaan kun päättyy ihana vapaus kahden viikon loman jälkeen ja pikkuGrimmilläkin alkaa harmaa arki. Tästä päivästä on siis nautittava vielä kun voi, vaikkakin sitten silmät sirrillään.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Uusia, vanhoja, pieniä, suuria, kavereita kaikki

Ihan hirveen sosiaalisia ollaan oltu. Aloitettiin lauantaina istumalla iltaa shelttimies Roopen luona. Roope ja Grimm juoksivat ensin tunnin verran rallia sohvapöydän ympärillä kunnes seuraan liittyi hoitotytöksi saapunut pippurinen Terra ja tästähän pidot vain paranivat. Painittiin ulkona ja sisällä koko ilta ja kyllä vain oli mukavaa!

Eilen päästiin vihdoin leikkimään Gustin ja Ruffen kanssa! Pojilla oli hurjat painit kolmestaan. Setämies Ruffe oli mahtava pentujen leikittäjä ja oikein hellätassuinen pieniä kohtaan.

Tänään sosiaaliset menot vain jatkuivat kun treffattiin Viiru ja Piki. Samalla Piki ja Grimm saivat ihmetellä ohi viuhuvia hiihtäjiä ja jäälle tehtyjä hienoja muumilumiukkoja. Viiru omistajineen aksailee minun ja Reinon kanssa samassa ryhmässä, pennut siis näkevät viikottain treenien liepeilläkin, joten eiköhän tämäkin parivaljakko tule oikein tutuksi.

Leikkituokion jälkeen Grimm pääsi vielä ihmettelemään keskustan vilinää. Käveltiin pieni kierros kävelykadulla ja olipa pikkukoira reipas! Arvasin jo etukäteen, että Grimm olisi tahtonut kiipeillä jokaisen vastaantulijan syliin, joten olin aseistautunut tasku täynnä lihapullia joilla sain pennun jättämään ohikulkijat omaan arvoonsa. Tai noh, saan kunhan toistoja tulee tarpeeksi, heh. On ihan mahtavaa omistaa näin sosiaalinen, reipas ja rohkea pentu joka ottaa uudet asiat vastaan rennosti turhia huolehtimatta.

Ajattelin, että pennu on aivan poikki loppuillan näistä aktiviteeteista mutta tajusin olleeni täysin väärässä kun äsken sivusilmälläni seurasin kevythäkin hidasta siirtymistä paikasta toiseen. Ei siis riitä, että pentuni on mahdottoman mukava kaikin puolin, lisäksi sillä on visio asunnon sisustuksestakin. Lopetanpa siis tämän postauksen ja lähden viihdyttämään pikkumiestä ennen kuin se päättää, että telkkarikin kaipaa uutta ilmettä...

perjantai 7. helmikuuta 2014

Kapteeni Rohkea

Varoitan etukäteen, ällöttävä pennun ylistysvirsi jatkuu tässäkin postauksessa. Autoilu sujuu jo hipihiljaa, ehkä häkkiin kotiutumista on auttanut kasvattajalta saatu ihana lampaantalja. Pennulla on lämmintä ja pehmeää ja se nukkuukin aina kun häkin avaa.

Yksinoloa on harjoiteltu myös. Eilen ja tänään Grimm on ollut kotona yksin parin tunnin ajan ja melko hyvin on mennyt. Kuvasin molemmat pätkät. Jonkun verran vinkumista ja portin pureskelua pentu on harrastanut, mutta lopulta luovuttanut ja käynyt nukkumaan.

Eilen käytiin tutustumassa ensimmäistä kertaa treenihalliimme. Torstaisin on agilitytreenit, joten otin Grimmin mukaan tutustumaan mestoihin. Arvon kuoltua aloin etsiä Arvolta jääneelle treenipaikalle lainakoiraa ja sellainen löytyikin heti omasta seurasta. Sain kaahailukaveriksi malinois Reino-Matin, oikein taitavan kisavalmiin kakkosluokkalaisen jolla on kaikki palikat kohdillaan, siis täydellinen harrastuskaveri tällaiselle aloittelevalle harrastajalle. Toki mausteita treeneihin tuo Reinon malikkamainen luonne, en esim. uskalla palkata Reinoa vielä kädestä. Paniikkipalkkauksistani onkin tullut koko treeniryhmän viihdyke. On ihan mahtavaa harrastaa erilaisen koiran kanssa kuin mihin olen tottunut, minä niin tykkään Reinosta ja meidän aksaryhmästä.

Treenien jälkeen Grimm pääsi halliin katselemaan paikkoja. Poika patsasteli halliin kuin kotiinsa, ei paljon muistanut jännittää. Ryömiskeli mm. maksipituuden alla, kävi itsenäisesti hallin toisella laidalla huitelemassa ja löysi seinän viereen nostetun kaksinkerroin taitetun putken. Minulla loksahti leuka lattiaan kun pentu käveli häntä pystyssä putkeen sisään ja marssi sen päästä päähän, kahdesti. Toisella kerralla lisäsi jo vähän vauhtiakin kun onhan tämä jo nähty. Kyllähän tässä kävi mielessä, että olisi tuossa pennussa ainekset PEKO koiraksikin. Katsotaan nyt rauhassa mitä meistä tulee. 

Tänään Grimm oli täyttämässä Arvolta jäänyttä tokon treenipaikkaa samassa hallissa. Yhtä reipas oli tänäänkin, eikä olisi malttanut ollenkaan lähteä hallista ulos. Viereisellä kentällä olleet haukkuvat koiratkaan eivät tehneet Grimmiin suurta vaikutusta, on se vaan mahdottoman reipas ja rohkea pentu!

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Pennupaineja ja hoitotäti

Olenkos muistanut kertoa, että minä niin tykkään tuosta minun pennusta! Koko ajan siitä löytyy uusia puolia joihin olen tyytyväinen. Kuten vaikkapa eilen aamupäivällä mentiin vierailemaan pienessä tokotreeniryhmässämme. Grimm kiipeili suoraan ihmisten syliin ja oli kuin kotonaan. Ihmisaran kelpien jälkeen fiilis on todella helpottunut, tällä kertaa vaatii huomattavasti vähemmän työtä sosiaalistaa pentu ja saada siitä yhteiskuntakelpoinen.

Toki treenaamaan ei menty, vaan luvassa oli pentumeininkiä saman ikäisten kelpie Riion ja dobberi Prinsessan kanssa. Toopeneito ei ole oikeasti nimeltään Prinsessa, hän ei vaan ole vielä lopullisessa sijoituspaikassaan, joten käytämme hänestä projektinimeä. Alun tunnustelun jälkeen leikit lähtivät hienosti käyntiin ja olipa vain väsynyttä pennua kun kotiin päästiin. Kuvat ovat pimeitä pilvisen päivän kunniaksi, mutta kyllä niistä jotain selvää saa.




Kapteeni marssii
Illalla meitä tuli ilahduttamaan jälleen shelttimies Roope emäntineen. Minulla oli menoja, joten Grimm sai jäädä pariksi tunniksi hoitotädin huomaan. En raaskinut jättää pentua näin pian moneksi tunniksi yksin, varsinkaan kun Grimmillä on selvä mielipide siitä että hänen tilaansa ei tulisi rajoittaa millään tavalla. Ollaan siis tehty yksinoloharjoituksia vasta portin takana niin että olen itse kotona. Säihkysilmä oli ollut oikein mallikas hoitopoika, ei itkenyt minun perääni ja tulivat taas Roopen kanssa oikein hienosti toimeen. Täytyy kumartaa kasvattajalle päin oikein syvään tuosta pennun käytöksestä aikuisia koiria kohtaan. Woollandian aikuiset koirat ovat tehneet tehtävänsä ja ainakin minulla on pentu, joka on maailman järkevin aikuisia koiria kohdatessaan.

Tänään jatkettiin painiteemaa ja mentiin Katjan luo tapaamaan uudelleen Riioa. Myös Riion sisko Terra oli paikalla ja voihan vitsi millä luonteella tuo pikkuruinen tyttö onkaan varustettu! Mahtavia pikku kelpejä molemmat ja kylläpä vain Grimm näytti jättiläiseltä niiden rinnalla tuhteine kinttuineen. Hurjaa painimista, temmellystä ja karvojen pöllyytystä pennut tarjoilivat. Mikä ihaninta, kaikki malttoivat myös nukkua painien välissä päikkärit ja sitten taas jatkettiin. Ihan mahtavaa että lähellä on näinkin paljon saman ikäistä leikkiseuraa ja tietysti omistajalle teen litkimis seuraa, toivottavasti nähdään pian uudestaan!

maanantai 3. helmikuuta 2014

Ihmepentu

Lauantaina ajeltiin lähes 1000km road trip, että Grimm saatiin uuteen kotiinsa. Ikävä kyllä Gust ei päässyt vielä matkaan mukaan, koska Ruffe on saanut vaivoikseen kennelyskän. Toivottavasti jo viikon päästä saadaan Gust susirajalle meidän painikaveriksi. Ilma ei ollut mitä miellyttävin näin pitkälle matkalle, mutta selvittiin ehjinä perille asti. Pikku matkalainenkin jaksoi hienosti kuuden tunnin kotimatkan. Loppumatkasta tosin piti jo tutkia maailmaa uudesta kulmasta ihmisten olkapäillä.

Pentu on hurjan reipas, otti uuden kotinsa vastaan turhia hätkähtämättä ja lähiympäristöönkin ollaan tutustuttu mielenkiinnolla. Ei viihdy sängyssä eikä sohvalla, mutta tämä ei ollut suuri yllätys, ei viihtynyt Arvokaan. Ihmepentu on myös sisäsiisti 8 viikon iässä. Teelusikallisen verran ripisteli pissiä lattialle ensimmäisenä aamuna, kaikki muut tarpeet on tulleet ulos, uskomatonta! Hän osaa myös itse jo pyytää ulos. Ehkä pitäisi kokeilla osaako hän myös noutaakin luonnostaan, onhan se sentään ihmepentu.

Kasvattajalta saatiin mukaan iso paketti mahtavia juttuja: iso säkillinen ruokaa, hieno lampaantalja, lelu, pentupanta ja isä Uuno lahjoitti vielä kaikille pennuille metalliset noutokapulat. Kyllä näillä eväillä kelpaa kotiutua!

Tänään saatiin ensimmäiset vieraatkin kun shelttipoika Roope asteli omistajineen kylään. Alkujännä kesti minuutin tai kaksi, sen jälkeen Grimm kaahasi vieraan syliin ja pureskeli mistä kiinni sai. Myös leikkiä viriteltiin Roopen kanssa. Pentu leikki tosi järkevästi koiran kanssa joka ei pidä naamalle hyppivistä koirista, mutta ei siitä mitään sanokaan. Tänään ei siis nähty mitään painiotteita, mutta oli niillä kivaa. Jossain vaiheessa leikit riittivät ja Grimm siirtyi syömään luita Roopen valvoessa toimitusta vierestä. Lopulta sitten nukuttiinkin lähes posket vastakkain. Huomenna samalla kokoonpanolla luvassa lisää kivaa!

Lyhyen yhteiselon jälkeen olen enemmän kuin tyytyväinen pentuuni. Se on todella järkevä, reipas ja mukavan oloinen kaveri ja onhan se mielettömän nättikin kaiken lisäksi.